Viiru ja Pesonen telttaretkellä

Eräänä päivänä Viiru löytää vintiltä vihreän makkaran. Ison, vihreän, kankaasta tehdyn. Se on teltta, kertoo Pesonen.

Viiru innostuu ja tahtoo heti telttaretkelle. Ukko ja katti pakkaavat kalastuskamppeensa ja lähtevät matkaan!

Ikävä kyllä kanat kuulevat suunnitelmasta ja änkeävät väkisin mukaan. Pesosen ei auta kuin pystyttää teltta omaan pihaan, kaakattavan kanalauman kanssa ei retkestä tule mitään. Mutta onneksi kaverukset pääsevät livahtamaan kalaan, täytyyhän Pesosen uutta onkikeksintöä kokeilla!Viiru ja Pesonen -sarjan kirjat riemastuttavat kaikenikäisiä lukijoita tutuilla elementeillään: hervottomalla huumorilla, osuvilla huomioilla ja loistavalla tarinalla.

Ruotsalainen Sven Nordqvist (s.1946 Helsingborgissa) valmistui alun perin arkkitehdiksi, mutta ryhtyi varsin pian päätoimiseksi kuvittajaksi. Hän on saavuttanut valtavan suosion ympäri maailmaa ennen kaikkea Viiru ja Pesonen -kuvakirjoillaan, mutta Nordqvist on myös kuvittanut lukuisia muiden kirjoittamia kirjoja.

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.