Kesken maaseutukiertueensa syksyllä 1914 oopperatenori Aarne Oden saa verensyöksyn, josta hän vaivoin selviää hengissä. Aarnella todetaan tuberkuloosi. Hänet passitetaan keuhkotautiparantolaan, kuoleman rajalla riutuvien valtakuntaan.
Samaan aikaan pohjoisessa syrjäkylässä saarnamies ja talollinen Kustaa Anttolan mikkelinpäivän rukousseurojen valmisteluihin tulee ikävä katkos, kun Kustaa yllättää kylähullun Näärä-Viljaamin ryypiskelemästä navetastaan. Suutuspäissään Kustaa pieksee Viljaamin pahanpäiväisesti. Seuroissa Kustaan elämä suistuu raiteiltaan, kun Kristus ilmestyy ikkunan taakse kuuntelemaan hänen saarnaansa.
Parantolasta hengissä selvinnyt Aarne päätyy hänkin pohjoiseen, valvomaan Venäjän keisarikunnan sotatarvikekuljetuksia Jäämeren rannalta suuriruhtinaskunnan pohjoisimmalle rautatiepysäkille. Kun kevät koittaa, kohtaa Aarne erämaajärven rannalla Kristuksen, jonka kanssa hänellä on yhteistä enemmän kuin arvaakaan. Ja pian Kustaa Anttolan pihamaalle ilmestyy kaksi Kristusta.
Miten ihminen näkee itsensä, kun joutuu luopumaan siitä, minkä varaan on minäkuvansa rakentanut ja häntä määrittäväksi piirteeksi kohoaa sairaus? Entä miten hän näkee kuolemantaudin merkitsemät lähimmäisensä? Mitä tapahtuu vanhurskaalle saarnamiehelle, kun kauan odotettu Kristus astuu hänen eteensä kaikkein viheliäisimmän olennon hahmossa?
Aki Ollikaisen neljännen romaanin tiivis muoto kasvaa lyyrisen kielen ansiosta kokoaan suuremmaksi. Yksittäiset kohtaukset ovat kuin ekspressionistisia maalauksia, jotka kurkottavat näkyvän maailman tuolle puolen.