Suomalaisen dekkarin eturiviin noussut komisario Takamäki jos kuka sen tietää: aina ei tärkeää ole se, miten asiat ovat, vaan miltä ne näyttävät. Tässä uudessa Takamäki-romaanissa tarina kietoutuu rutiinitutkinnalta näyttävän surmajutun ympärille. Todellisuudessa se on paljon monimutkaisempi vyyhti kuin miltä se alunperin päältä päin näytti. Kun edelliset Takamäen jutut ovat käsitelleet ammattimaista ja järjestäytynyttä rikollisuutta, tässä hän saa eteensä yksittäisen, melkein tavanomaiselta näyttävän henkirikoksen, jolla on yllättäviä yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
Pohjoishaagalaisesta kaupungin vuokratalosta löytyy kuolleena 26-vuotias Laura Vatanen. Vatasen oli määrä käydä naapurin rouvan puolesta Kannelmäen Alkosta ja kun Laura ei ovelle ilmaannu, rouva soittaa poliisit. Henkirikos on julma: lievästi kehitysvammaisen naisen kurkku on viilletty auki.
Rikoskomisario Kari Takamäen näkemys on selvä. Jo poikkeuksellisen raaka tekotapa tekee henkirikoksesta murhan. Takamäki ja hänen alaisensa Joutsamo ja Suhonen ovat pian täysillä tappajan perässä. Tapahtumat vievät poliisin tekijöiden jäljille Haagan ostoskeskuksen baariin. Suhonen tekeytyy rosvoksi ja pääsee rujoon piiriin. Vahvin tekijäehdokas on haagalaistalon huoltomies Jorma Saarikangas. Hänen sormenjälkensä löytyvät Vatasen kahvinkeittimestä.
Saarikangas kiistää teon, mutta Joutsamo saa miehen osittain tunnustamaan varsinaisessa kuulustelussa. Juttu saa kuitenkin uuden käänteen, kun Saarikangas valitsee asianajajakseen 35-vuotiaan Nea Lindin. Hän on uusi tuttavuus Takamäki-kirjoissa, mukana ensimmäistä mutta ei viimeistä kertaa.
Lind on ollut aiemmin isossa asianajotoimistossa, mutta painostettu eroamaan sieltä ja päätynyt rikosasianajaksi. Saarikangas ei valinnut Lindiä sattumalta, vaan he tuntevat nuoruudesta. Juttua selvittäessään Lind törmää toimittaja Sanna Römpöttiin. Vaikka poliisi pitää juttua jo ratkaistuna, tehokas naisparivaljakko saa selville seikkoja, jotka asettavat Takamäen teorian kyseenalaiseksi. Poliisin ja asianajajan välit kärjistyvät, eikä mediakaan ole osaton.
