3.8(12)

Ehdottoman rakkauden muistolle

Äärimmäisessä petoksessa erottamattomat.

Jonas Gardellin eeppinen kuvaus suuresta solidaarisuudesta, äärimmäisestä petoksesta ja kaiken kestävästä rakkaudesta.

15.11.1998 Jonas Gardell kuolee liikenneonnettomuudessa. Gardell on kirjoittanut kuusi romaania, joista viimeisin, Koomikon synty, on valtava menestys. Gardell on myös esiintynyt stand up -koomikkona ja hän on ensimmäinen ihminen, joka on tehnyt yhden miehen show’n Tukholman konserttitalon suurella näyttämöllä. Gardell on kuollessaan 35-vuotias.

Romaani on kertomus Jonas Gardellista, mutta tarinan varastaa Jonaksen äiti, kaunis ja fiksu Ingegärd Rasmussen. Äiti on kuitenkin hullu, omalla tavallaan. Muodostuu teräväpiirteinen kuva perheestä ja suvusta, joka kietoo ikävät salaisuutensa keksittyjen legendojen kaapuun. Mutta äiti ja poika ovat erottamattomat. Ingegärd ja Jonas.

Ehdottoman rakkauden muistolle on Gardellin vahva paluu kirjallisuuden pariin loisteliaan Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian jälkeen.

Jonas Gardell on ruotsalainen koomikko ja kirjailija, jonka edellinen suomennettu teoskokonaisuus oli Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia. Hän on viime aikoina ollut runsaasti esillä myös tv-käsikirjoittajana.

Teste 30 Stunden kostenlos

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach jeden Moment zum Abenteuer

  • Trag Hunderttausende Geschichten direkt in deiner Hosentasche mit dir
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für 0 €

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.