Gerhart Hauptmannin Hannele: 2-näytöksinen unirunoelma on näytelmä, jossa sosiaalinen kurjuus, uskonnollinen kuvasto ja unenomaiset näkyjen sarjat kietoutuvat toisiinsa. Teoksen keskiössä on pahoinpidelty ja hyljeksitty Hannele, jonka tajunnan rajatilassa todellisuus muuttuu transsendenttiseksi kokemukseksi. Hauptmann yhdistää naturalistisen köyhyyskuvauksen symbolistiseen, lähes mysteerinäytelmän kaltaiseen ilmaisutapaan: arkinen kärsimys saa metafyysisen ulottuvuuden. Kielellisesti teos liikkuu karun dialogin ja lyyrisen, visionäärisen kuvaston välillä, mikä sijoittaa sen 1800-luvun lopun saksalaisen draaman murroskohtaan naturalismin ja uusromanttisen symbolismin välille. Hauptmann (1862–1946) oli saksalaisen kirjallisuuden keskeinen näytelmäkirjailija ja vuoden 1912 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja. Hänen tuotantonsa tunnetaan erityisesti yhteiskunnallisten ongelmien, luokkaerojen ja inhimillisen kärsimyksen tarkasta havainnoinnista. Hannelea taustoittavat hänen kiinnostuksensa naturalistiseen teatteriin, mutta myös halu ylittää pelkkä dokumentaarisuus kohti sisäisen kokemuksen ja uskonnollis-symbolisen merkityksen kuvausta. Sleesian sosiaaliset olot, eurooppalaisen modernin henkiset virtaukset ja aikakauden teatteriuudistukset auttoivat muovaamaan tämän poikkeuksellisen teoksen. Suosittelen kirjaa lukijalle, joka arvostaa psykologisesti intensiivistä draamaa ja kirjallisuutta, jossa sosiaalinen realismi avautuu hengelliseksi ja esteettiseksi tutkielmaksi. Hannele on lyhyt mutta vaikutukseltaan laaja teos: se haastaa pohtimaan kärsimyksen, lohdutuksen ja lunastuksen representaatioita. Erityisen antoisa se on draaman, saksalaisen modernismin ja symbolistisen teatterin tutkijoille sekä niille, jotka etsivät klassikosta samanaikaisesti historiallista syvyyttä ja emotionaalista voimaa.
