Haudattu jättiläinen

Tarunhohtoinen vaellus Kuningas Arthurin valtakunnassa

Kymmenen vuotta odotettu romaani kertoo kadonneista muistoista, rakkaudesta, kostosta ja sodasta.

Maaginen Haudattu jättiläinen sijoittuu muinaisille Britteinsaarille. Roomalaiset ovat kauan sitten lähteneet, ja Britannia on hitaasti raunioitumassa. Ihmiset ovat kuin noiduttuja, saamattomia ja muistinsa menettäneitä. Onneksi sentään maata repineet brittien ja saksien väliset sodat ovat ohi. Iäkäs pariskunta, Axl ja Beatrice, päättää lähteä etsimään pitkään kadoksissa ollutta poikaansa. He eivät muista pojan nimeä eivätkä sitä, missä tämä on. Yrittäessään ratkaista arvoitusta he vaeltavat sumussa ja sateessa yli kukkuloiden ja kohtaavat palavia kyliä, eksyneitä sotureita ja miekkataisteluita. Unenomainen, runollinen kerronta osoittaa taas Ishiguron kirjallisen mestaruuden.

Japanissa 1954 syntyneen, vuodesta 1960 Englannissa asuneen Kazuo Ishiguron tuotanto on jäljittelemätön mutta rakentuu selvästi brittiläisille ja japanilaisille perinteille. Hänen suositut romaaninsa kuten Ole luonani aina, Menneen maailman maalari ja Pitkän päivän ilta ovat saaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja. Vuonna 2017 hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Starte noch heute mit diesem Buch für 0 €

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.