Kiitetyn pohjalaiskirjailijan kertomus äidin surusta virtaa musertavan kauniisti kuin musta joki.
Sotien jälkeen Kertun perhe elää suloisen tavallista maaseudun arkea Pohjanmaalla. Onni kääntyy silmänräpäyksessä, kun yksi perheen lapsista kuolee. Lohduton suru asettuu taloksi ja kysyy, miten mumman eläessä niin vanhaksi voi lapsen kohtalo olla aivan toinen.
Hautajaisten jälkeen Kerttu matkustaa tätinsä Sennin luokse Vaasaan. Kaupungissa saa elää hetken aikaa kuin jonkun toisen elämää, ja kotiinpaluu alkaa tuntua yhä vaikeammalta.
Nivukoski tulkitsee taidokkaasti surun maisemaa ja pukee sanoiksi kajastavan toivon, aamun joka koittaa, vaan ei ole entisellään.
