3.9(284)

Pintti

Odotettu uutuusromaani lasitehtaan ihmisistä

"On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä."

Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia - sisarusparven vanhinta - kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa, kasvaa Jussi vain ikää. Mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut.

Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä, mutta kaipaa takaisin hetkiin, joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Raililla taas on Helsingissä menneisyys, jota hän ei tajua edes piilotella. Hänestä maailmassa pärjää, jos vain on tarpeeksi tahtoa.

Jäljittelemättömällä tyylillään Tommi Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.

Tommi Kinnunen (s. 1973) on poikkeuksellisen taitava ihmiskuvaaja, joka on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Hänen edelliset romaaninsa Neljäntienristeys ja Lopotti ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.

Teste 30 Stunden kostenlos

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach jeden Moment zum Abenteuer

  • Trag Hunderttausende Geschichten direkt in deiner Hosentasche mit dir
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für 0 €

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.