Toisen tytÀr ei jaksanut elÀÀ, toinen valitsi lapselleen kuoleman.
Kahta surevaa ÀitiÀ yhdistÀÀ ehdoton, pysyvÀksi asettunut kuolemansuru. He kirjoittavat surusta, josta ei ole mahdollista eikÀ edes tarkoituksenmukaista toipua. HeidÀn surullaan ei ole muuta tavoitetta kuin suru.
He elÀvÀt surunpilaajien maailmassa. He ovat surun toisinajattelijoita ja uskovat ettÀ sureminen on aina arvokasta ja vÀlttÀmÀtöntÀ, sillÀ vakavasti otettu suru palkitsee: se antaa heille itsensÀ ja samalla kaiken, millÀ on merkitystÀ.
TÀhÀn kirjaan kootuissa kirjoituksissaan he kertovat, mikÀ tekee heidÀn surustaan hyvÀÀ.