Konstaapeli Rauni Väänänen on sopeutunut Kemijärvelle, mistä hän aikoinaan lähti etelään. Sopeutumista toki edesauttaa uusi rakkaus, joka kukoistaa hedelmällisin seurauksin. Rauni ratkoo pohjoisen rikoksia parinaan Aimo Peltoniemi, joka hänkin löytää kumppanin – tai niin hän luulee, ennen kuin lähtee pakomatkalleen koiran kanssa junanrataa pitkin. Raunin vanha isä aiheuttaa huolta, vanhat kaunat selviävät, poliittiset ristiriidat ja vanhat synnit saavat osittaisen sovituksensa. Oudoin kohtalo on Neljän koplalla, joka tekee vallan äkkikäännöksen elämässään: ei maistu enää viina, ei rötöstely, eikä laulukaan, paitsi Jetsulle! Ja mikä on syynä? Se selviää eräänä aamuna, jolloin pöhnäiset miehet löytävät mökkinsä portailta pärekorin ja sen erikoisen sisällön. Pohjoinen murre vääntyilee mehevänä, viha, rakkaus, petollisuus ja uskollisuus rehottavat ja nauru ja itku vuorottelevat tässä hulppeassa, traagisessa ja koomisessa tarinassa. Kari Väänäsen TV-käsikirjoituksen pohjalta romaanin on kirjoittanut persoonalliseen ja hilpeään tapaansa kirjailija Päivi Alasami.
Sirkus Kummajuna
Päivi Alasalmi
audiobookbookKultainen kissanpentu
Päivi Alasalmi
audiobookbookSinnikäs meripoika
Päivi Alasalmi
audiobookbookTurhamainen aasi
Päivi Alasalmi
audiobookbookAlamaailman kuningatar
Päivi Alasalmi
audiobookbookHallavainen 2: Häkkilinnut
Päivi Alasalmi
audiobookbookSärkyneen sydämen liiteri
Harri István Mäki, Skessa Kaukamaa, Leena Myller, Maria Kuutti, Kari Valto, Juha Mäntylä, Päivi Alasalmi, Tarja Sipiläinen, Carita Forsgren, Tapani Bagge, Seppo Tammilehto, Ville Lindgren
bookHallavainen 3: Kyy povellani
Päivi Alasalmi
bookHallavainen 3: Kyy povellani
Päivi Alasalmi, Katri Nietosjärvi
audiobookSiipirikon kuiskaus
Päivi Alasalmi
audiobookbookPajulinnun huuto
Päivi Alasalmi
audiobookbookJoenjoen laulu
Päivi Alasalmi
audiobookbook