Tammikuun pimeä syli

Pyhittääkö tarkoitus keinot?

On sukuja, joissa urheilu- tai kulttuuriharrastus periytyy sukupolvelta toiselle. Sitten on sukuja, joissa rikokset periytyvät sukupolvelta toiselle. Juuri sellainen on Arosuon suku.

Kalevi Arosuo, entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä, pyytää sisarenpoikaansa Juho Tulikoskea avukseen erittäin ikävässä murhatutkimuksessa. Arosuon lanko eli Juhon isä, kuuluisa kuvataiteilija Johannes Tulikoski, on murhattu.

Opintonsa päätökseen saanut Juho tulee vastentahtoisesti Helsingistä Hämeenlinnaan avustamaan enoaan. Arosuo uskoo, että Johanneksen ystävän vaimon katoaminen yksitoista vuotta aikaisemmin liittyy Johanneksen isän murhaan.

Murhatutkimusten ohella Arosuo haluaa kouluttaa Juhosta yksityisetsivätoimistonsa osakkaan ja mahdollisen jatkajan. Hän johdattelee Juhoa rikostutkinnan saloihin pitkään selvittelemänsä Bodominjärven murhien avulla.

Menneisyyden pitkissä varjoissa vaani vaarallisia vastustajia, joiden jahtaaminen vie kaksikon hengenvaaraan. Kuka jää eloon, ja millä hinnalla?

12-osaisen Murhan vuosi -sarjan aloitus sukeltaa syvälle suku- ja lähihistoriaan.

Kirjailija Juha- Pekka Koskinen on julkaissut useita romaaneja, dekkareita, novellikokoelmia sekä lasten ja nuortenkirjoja.

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für 0 €

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.


Verwandte Kategorien