4.0(11)

Viimeiseen sissiin

Onni Palasteen vahva dokumenttiromaani sijoittuu Kuhmon taisteluihin vuoden 1940 helmikuun neljälle dramaattiselle päivälle. Puolustukseen ryhmittyneiden suomalaisjoukkojen selustaan on murtautunut väkivahva automaattiasein varustettu, erinomaisesti koulutettu hyökkäyshenkinen hiihtoprikaati. Sen johdossa on eversti Dolin, jonka saama käsky on yksiselitteinen: prikaatin on murtauduttava ns. kenraalimottiin jääneiden venäläisten joukkojen avuksi.

Tappavassa pakkasessa eversti Dolinin joukot käyvät käskyä toteuttamaan, mutta kohtaavat Kuhmon puolustajien sitkeän vastarinnan. Suomalaiset korpisoturit ja hiihtopartiot eivät anna periksi: dramaattisten, järkyttävien taistelujen loppunäytös kertoo koruttomalla tavalla talvisodan hengestä.

Viimeiseen sissiin antaa havainnollisen ja realistisen kuvan paitsi suomalaisista puolustajista myös Dolinin prikaatin hyökkääjistä. Romaanin rakenne poikkeaa totutusta sotaromaanista siinä, että näkökulma vaihtelee tasapuolisesti suomalaisten ja venäläisten välillä; puheenvuoron saa yhtä hyvin puna-armeijan taistelija kuin poliittinen komissaari. Palasteen dokumenttiromaani perustuu haastatteluihin ja autenttiseen tutkimusmateriaaliin. Siilasvuon joukoissa talvisotansa taistellut Onni Palaste tietää mistä puhuu.

Starte deine 14-tägige kostenlose Probezeit

  • Voller Zugriff auf Hunderttausende von Hörbüchern und E-Books in unserer Bibliothek
  • Erstelle bis zu 4 Profile – inkl. Kinderprofile
  • Lies und höre offline
  • Abos ab 9,99 € pro Monat
Jetzt kostenlos testen

Jederzeit kündbar

4.0(11)

Viimeiseen sissiin

Onni Palasteen vahva dokumenttiromaani sijoittuu Kuhmon taisteluihin vuoden 1940 helmikuun neljälle dramaattiselle päivälle. Puolustukseen ryhmittyneiden suomalaisjoukkojen selustaan on murtautunut väkivahva automaattiasein varustettu, erinomaisesti koulutettu hyökkäyshenkinen hiihtoprikaati. Sen johdossa on eversti Dolin, jonka saama käsky on yksiselitteinen: prikaatin on murtauduttava ns. kenraalimottiin jääneiden venäläisten joukkojen avuksi.

Tappavassa pakkasessa eversti Dolinin joukot käyvät käskyä toteuttamaan, mutta kohtaavat Kuhmon puolustajien sitkeän vastarinnan. Suomalaiset korpisoturit ja hiihtopartiot eivät anna periksi: dramaattisten, järkyttävien taistelujen loppunäytös kertoo koruttomalla tavalla talvisodan hengestä.

Viimeiseen sissiin antaa havainnollisen ja realistisen kuvan paitsi suomalaisista puolustajista myös Dolinin prikaatin hyökkääjistä. Romaanin rakenne poikkeaa totutusta sotaromaanista siinä, että näkökulma vaihtelee tasapuolisesti suomalaisten ja venäläisten välillä; puheenvuoron saa yhtä hyvin puna-armeijan taistelija kuin poliittinen komissaari. Palasteen dokumenttiromaani perustuu haastatteluihin ja autenttiseen tutkimusmateriaaliin. Siilasvuon joukoissa talvisotansa taistellut Onni Palaste tietää mistä puhuu.


Autor*in:

Format:

Dauer:

  • 169 seiten

Sprache:

Finnisch