(0)

Isät kutsuvat poikiaan

E-book


Eletään 1960-lukua. Kun pienelle pohjanmaalaisella paikkakunnalle saapuu sirkus, koko kylä menee yllättäen sekaisin. Sirkuksen taikurissa on jotain omituista – levittääkö hän todella hulluutta, niin kuin väitetään? Lapset eivät kuitenkaan arvaa, että taikurilla on raskas taakka kannettavanaan. Hän on suomalaisen naisen ja saksalaisen sotilaan jälkeläinen. Taikurin lapsuus oli täynnä kiusaamista, haukkumista ja syrjintää. Mutta miksi taikurilla on niin vahva vaikutus nimenomaan tähän kylään? Ja miten mies päätyi alun perin töihin juuri sirkukseen?

Isät kutsuvat poikiaan on kiehtova symbolistinen romaani Markku Hattulalta.

Kirjailija Markku Hattula (s. 1950) julkaisi esikoisteoksensa, novellikokoelman Sama se vuonna 1989. Sittemmin Hattula on julkaissut myös romaaneja ja lastenkirjoja.