Aikani Tanskassa on jatkoa Sally Salmisen omaelämäkerralliselle Aikani Amerikassa -teokselle. Kirja seuraa Sally Salmisen paluuta kotikonnuille hänen voitettuaan ensimmäisen palkinnon romaanikäsikirjoituskilpailussa: vuonna 1936 julkaistusta teoksesta Katrina (suom. Juha Hurme, 2019) tuli nopeasti kansainvälinen bestseller.
Talvisodan aikana Suomeen saapui Salmisen jo aikaisemmin tapaama tanskalainen taidemaalari Johannes DĂźhrkop (1903â1985), nyt lehtimiehenä. He menivät naimisiin 1940 ja muuttivat pian sen jälkeen pysyvästi Tanskaan, joka oli Saksan miehittämä. Salminen sai vielä samana vuonna Tanskan kansalaisuuden. Ensi kertaa suomennetussa muistelmateoksessaan Aikani Tanskassa Salminen kertoo, kuinka sopeutui uuteen kotimaahansa. Kirja kuvaa myĂśs sotavuosien 1941â44 tuomia uusia kysymyksiä, joita Salminen kohtasi. Omaelämäkerrallinen teos ilmestyi ruotsiksi 1972.