4.2(46)
Juho

Juho 34-63

Kolmekymppinen perheenisä Juho paiskii palkkatöitä kaupan lihamestarina laman painaessa harteita. Hän painaa pitkää päivää vaimon ja lapsikatraan hengenpitimiksi, ja johtajien ja muitten herrojen sikailun seuraaminen kylällä kismittää. Onneksi Juhon onni kääntyy 30-luvun lopulle tultaessa, ja rahaa alkaa karttua. Sota on viedä ilon jälleen, mutta Juho jatkaa silti unelmansa jahtaamista poikakatraan ja vaimonsa avustuksella.

Komean sukukronikan kolmas osa vie osuuskaupan lahtihuoneeseen, toisen maailmansodan tiimellykseen ja työteliään mutta vähävaraisen lapsiperheen arkeen. Ansiokas teos tarjoilee laajat näkymät vähittäin jaloilleen nousevaan Suomeen ja tavallisen kansan oloihin iloineen ja murheineen.

Om denne bog

Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.

  • Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Mere end 52.000 mennesker har givet Nextory fem stjerner i App Store og Google Play.