Kissajumalan kevät

Viidesluokkalaiset ystävykset Irre, Rita, Illi ja Jeppe innostuvat tekemään koulun jälkeen muinaiseen Egyptiin sijoittuvaa leffaa. Ystävät tietävät, että Illiä kiusataan koulussa eivätkä opettajat puutu siihen, mutta vähitellen alkaa tuntua siltä, että Illin elämässä on tekeillä jotain muutakin. Miksi hänen isänsä on vankilassa? Kevään edetessä ystävät joutuvat miettimään, missä menee raja toisen luottamuksen pettämisessä. Ja keitä ovat ne aikuiset, joihin voi turvata hädän hetkellä?

Leena Lehtolaisen esikoiskirjan ilmestymisestä tulee 2026 kuluneeksi 50 vuotta. Monipuolinen kirjailija debytoi 12-vuotiaana 1976 nuortenkirjalla Ja äkkiä onkin toukokuu, jossa Irre, Rita, Illi ja Jeppe esiintyivät ensimmäistä kertaa. 50 vuotta myöhemmin sama nelikko esiintyy jälleen, tämän ajan maailmassa.

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen tunnetaan erityisesti Maria Kallio- ja Henkivartija-dekkarisarjoistaan. Hän on kirjoittanut myös useita kaunokirjallisia romaaneja sekä nuortenkirjoja. Lehtolaista on käännetty yli 30 kielelle, ja hänen teoksistaan on tehty tv-, radio- ja näyttämösovituksia.


  1. Toiset 20 yötöntä yötä

    Juha-Pekka Koskinen, Pauliina Susi, Saija Kuusela, Eevi Kuokkanen, Tuomas Niskakangas, Virpi Hämeen-Anttila, Markku Ropponen, Heikki Valkama, Terhi Tarkiainen, Arttu Tuominen, Elina Backman, Joona Keskitalo, Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Leena Lehtolainen, Vera Vala, Anna Harju

    audiobookbook
  2. Lumileopardin sydän

    Leena Lehtolainen

    audiobookbook
  3. 20 yötöntä yötä

    Elina Backman, Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Anna Harju, Virpi Hämeen-Anttila, Helena Immonen, Juha-Pekka Koskinen, Eevi Kuokkanen, Saija Kuusela, Leena Lehtolainen, Tuire Malmstedt, Kale Puonti, Tiina Raevaara, Matti Remes, Markku Ropponen, Satu Rämö, Terhi Tarkiainen, Antti Tuomainen, Arttu Tuominen, Heikki Valkama

    audiobookbook
  4. Korkean paikan lumo

    Leena Lehtolainen

    audiobookbook
  5. Toiset 24 yötä jouluun

    Laura Andersson, Tapani Bagge, Virpi Hämeen-Anttila, Anne Ilves, Helena Immonen, Seppo Jokinen, Marko Kilpi, JP Koskinen, Saija Kuusela, Silja-Elisa Laitonen, Leena Lehtolainen, Eeva Louko, Tuire Malmstedt, Anu Patrakka, Tiina Raevaara, Matti Remes, Markku Ropponen, Satu Rämö, Miina Supinen, Anniina Tarasova, Terhi Tarkiainen, Arttu Tuominen, Vera Vala, Heikki Valkama

    audiobookbook
  6. Pimeän risteys : Maria Kallio 16

    Leena Lehtolainen

    audiobookbook
  7. Maria Kallio: Johtolankoja

    Leena Lehtolainen, Juha Roiha

    audiobook
  8. Juhannustulet : Kertomuksia suviyöstä

    Leena Lehtolainen

    audiobookbook
  9. 24 yötä jouluun : Huippudekkaristien jännitystarinoita

    Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Jari Järvelä, Lauri Kemppainen, Joona Keskitalo, JP Koskinen, Saija Kuusela, Matti Laine, Leena Lehtolainen, Tuire Malmstedt, Max Manner, Kale Puonti, Liina Putkonen, Matti Remes, Markku Ropponen, Christian Rönnbacka, Miina Supinen, Pauliina Susi, Arttu Tuominen, Vera Vala, Heikki Valkama, Marja Aarnipuro, Markus Ahonen, Elina Backman

    audiobookbook
  10. Vihreän lohikäärmeen risteys

    Leena Lehtolainen

    audiobookbook
  11. Antti Ruuskanen - Rätingin paikka

    Leena Lehtolainen

    audiobookbook