1930-luvun lama ja poliittinen vaino ajoivat tuhannet suomalaiset etsimään työtä ja turvapaikkaa Neuvostoliitosta. Laittomasti rajan ylittäneet joutuivat paperittomina ja vailla kansalaisuutta pakkotyöhön rakennuksille ja metsätyömaille vastaperustetun gulag-järjestelmän piiriin. Monen tie vei Neuvosto-Karjalasta erityisasutuskeskuksiin ja ojennustyöleireille Uralille ja Kazakstaniin.
Kohtalona gulag avaa vavisuttavan näkymän suomalaisten loikkareiden elämään gulag-järjestelmässä. Pakkotyöhön ja leireille joutui poliittisten vastustajien ja rikollisten lisäksi aivan tavallisia ihmisiä. Heidän kirjeistään ja muistelmistaan sekä arkistoaineistosta paljastuu synkkä kuva työleirien, parakkikylien ja lastenkotien arjesta Neuvostoliiton talouden ja teollisuuden palveluksessa.
Itärajan yli loikanneiden suomalaisten kohtalo oli karu, mutta säilyneet tarinat kertovat myös siitä, miten ihmiset selvitäkseen pitivät yhtä ja auttoivat toisiaan. Rikkoutuneet perheet korvasi toisten tuki, ja äärimmäisissä oloissa kannatteli toivo jälleennäkemisestä.