47-vuotias arkkitehti Charles Balanda viettää suuren osan ajastaan lentäen. Työmatkat vievät hänet Venäjälle asti, paluulennot tuovat hänet takaisin Pariisiin unihäiriöisen vaimonsa Laurencen ja tämän varhaismurrosikäisen tyttären Mathilden luo. Tytär on kuin hänen omansa, Laurencen hän vei aikoinaan toiselta mieheltä, jonka talon suunnitteli. Nyt he tuskin enää rakastelevat. Elämässä on liikaa aikaeroja, liikaa hotelleja, levottomia öitä ja valheita.
Jokin muuttuu, kun Charles saa lapsuudenystävältään kirjeen, jossa sanotaan, että Anouk, hänen ystävänsä äiti, on kuollut. Hän repii kirjeen ja heittää sen roskakoriin ajatellen, että asia on sillä selvä. Läheiset vähättelevät tapahtuneen merkitystä Charlesin sielunelämälle, vaikka hän menettää ruokahalunsa eikä pysty nukkumaan.
Charlesille hyssyttely ei riitä. Hän päätyy hylkäämään vanhan elämänsä selvittääkseen ja ymmärtääkseen, miksi hänen onnensa on kääntynyt. Charlesin on opeteltava elämään itsensä kanssa ja pian myös ällistyttävän, sanavalmiin Katen kanssa. Tämä 70-luvun mekossa viihtyvä luonnonlapsi vie miehen Ranskan maaseudulle lapsikatraan ja puutarhan keskelle. Charles saa huomata, että surutyön ja kriisin keskelle mahtuu myös vaaleanpunaisia ruusuja, pirskahtelevia hetkiä ja uusia alkuja.
