Murhat ja mindfulness

Rauhoita mielesi. Ole läsnä. Hengitä syvään. Ja tapa.

”Ensinnäkään, minä en ole väkivaltainen ihminen. Päinvastoin, en esimerkiksi ole koskaan eläissäni ollut mukana tappelussa. En myöskään tappanut ketään, ennen kuin olin 48-vuotias. Alallani se on melko myöhään. Toisaalta, seuraavalla viikolla pääsin jo melkein puoleen tusinaan. Ymmärrän, että tämä saattaa kuulostaa ikävältä. Mutta tarkoitin vain hyvää. Se oli seurausta tietoisesta elämänmuutoksesta, sellaisesta, jossa halusin saattaa työ- ja perhe-elämäni tasapainoon.”

Börn Diemel on lakimies, jonka vaimo pakottaa hänet osallistumaan mindfulness-seminaariin selvittääkseen avioliittoaan ja palauttaakseen työ- ja yksityiselämänsä tasapainon. Kurssi osoittautuu hedelmälliseksi ja Björn huomaa voivansa hyödyntää kaikkea oppimaansa työssään. Kun hänen asiakkaansa, häikäilemättömän rikollisliigan raaka ja väkivaltainen johtaja, menettää malttinsa ja joutuu pulaan, Björn yksinkertaisesti antaa hänen kuolla, kaikkien tietoisen läsnäolon sääntöjen mukaan. Kirjan on suomentanut Anne Kilpi.

Karsten Dusse (s. 1973) on kirjailija ja lakimies. Hänen mustan huumorin läpäisemä Murhat ja mindfulness -sarjansa nousi nopeasti Saksan suosituimpien dekkarien joukkoon ja sitä on käännetty yli 20 kielelle. Sarjaa on myyty yli 2,5 miljoonaa kappaletta.

Prøv 30 timer gratis

  • Læs og lyt i dag
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu

Gør hvert øjeblik til et eventyr

  • Tag hundredtusindvis af historier med i lommen
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Smilende kvinde kigger ud af et togvindue, har hovedtelefoner på og holder sin telefon

Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.

  • Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Mere end 52.000 mennesker har givet Nextory fem stjerner i App Store og Google Play.