Nimikirjainmurhat

Hercule Poirotin uusi tuleminen

"On hienoa, että kirjallisuuden rakastettujen henkilöiden ei ole pakko kuolla", sanoo Sophie Hannah, jonka Poirot-romaani ilmestyy syyskuussa 2014.

Agatha Christien perikunta päätti fanien toiveesta julkaista upouuden Poirot-mysteerin dekkarikuningattaren kultakauden romaanien hengessä. Kirjoittajaksi valikoitui suosittu jännityskirjailija Sophie Hannah, joka kertoo olleensa Christie-fani viisivuotiaasta lähtien. Hän pitää tehtävää kunniana ja aikoo pysytellä tiukasti Dame Agathan viitoittamalla tiellä: "Poirot ei ala harrastaa rullaluistelua." Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun lopulle, jolloin mestarietsivän harmaat aivosolut olivat vireimmillään.(Haastattelu: The Guardian)

Brittiläinen Sophie Hannah (s. 1971) on niittänyt kansainvälistä mainetta psykologisilla jännäreillä. Hän on Agatha Christien vannoutunut ihailija: "Hercule Poirot ja Neiti Marple sytyttivät minussa halun ryhtyä kirjoittamaan dekkareita, ja Christien nerokkaat juonet ja syvä ihmisluonnon ymmärtämys ovat muokanneet minua kirjailijana."(The Bookseller) Hannah on julkaissut myös viisi runokokoelmaa ja riimitellyt englanniksi Tove Janssonin lastenkirjoja.

Kirjailijan nettisivut: www.sophiehannah.com

Om denne bog

Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.

  • Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Mere end 52.000 mennesker har givet Nextory fem stjerner i App Store og Google Play.

  1. 3.7

    Rivalen

    Holly Brown, Sophie Hannah, Claire Mackintosh, B.A. Paris

  2. 3.5

    The Last Death of the Year

    Sophie Hannah

  3. 3.0

    Everyday Kindness : A collection of uplifting tales to brighten your day

    LJ Ross, Various Authors, C.L. Taylor, JD Kirk, Sophie Hannah, Victoria Connelly, Will Dean, David Leadbeater, Adam Hamdy, Alex Smith, Alison Stockham, Barbara Copperthwaite, Caroline Mitchell, Chris McDonald, Claire Sheehy, Clare Flynn, Darren O’Sullivan, Debbie Young, Deborah Carr, Emma Robinson, Graham Brack, Hannah Lynn, Heather Martin, Holly Martin, Imogen Clark, James Gilbert, Jane Corry, Louise Beech, Jean Gill, JJ Marsh, Judith O'Reilly, Kelly Clayton, Kim Nash, Leah Mercer, Liz Fenwick, Louise Jensen, Louise Mumford, Malcolm Hollingdrake, Marcia Woolf, Mark Stay, Marcie Steele, Natasha Bache, Nick Jackson, Nick Quantrill, Nicky Black, Patricia Gibney, Rachel Sargeant, Rob Parker, Rob Scragg, S.E. Lynes, Shelley Day, Casey Kelleher, Victoria Cooke, Ian Sainsbury, Anne O’Leary

  4. 4.0

    The Killings at Kingfisher Hill : The New Hercule Poirot Mystery

    Sophie Hannah

  5. 3.6

    Mysteriet om de tre kvarte

    Sophie Hannah

  6. 3.8

    Skæbnesvangert testamente

    Sophie Hannah

  7. 3.3

    Årets sista mord

    Agatha Christie, Sophie Hannah

  8. 3.0
    #6

    The Last Death of the Year : A Novel

    Sophie Hannah, Agatha Christie

  9. No One Would Do What The Lamberts Have Done : 'The twist is perfection. I think it's just about the cleverest thing I've ever read' Gillian McAllister

    Sophie Hannah

  10. 3.6

    Hercule Poirots stilla natt

    Agatha Christie, Sophie Hannah

  11. 3.8
    #5

    Hercule Poirotin jouluyö

    Sophie Hannah

  12. 3.9

    Misteriosa noche de paz. Un nuevo caso de Hércules Poirot

    Sophie Hannah

Relaterede kategorier