3.9(120)

Pauli Hanhiniemi : Kerran elettyä

Pauli Hanhiniemi muistelee kerran elettyjä tuokioita lapsuudestaan, nuoruudestaan ja aikuisuudestaan. Kolmannesta naisesta, Perunateatteristaan ja vaikkapa Hehkumosta tuttu lauluntekijä kaihoaa elettyjä hetkiä, näkee, hyväksyy oman ja matkatovereittensa hilpeän keskenkasvuisuuden.

Kerran elettyä on mainio nippu katkelmia rakastetun laulajan ja biisinikkarin matkalta. Aikalaistarinoita Suomesta ja maailmalta. Kirjaa värittää Jiri Halttusen näyttävä kuvitus.

”...Sovimme tuona harmaana lauantai-iltana, minä Lapuan Latosaaren tanssipaikan pihassa, koleassa bussissa konekopan päällä istuen ja Leena lankapuhelimessa Ähtärin mökillään, että laulaisin Leenan hautajaisissa. Hän ei kertonut sairaudestaan, mutta kärtti minulta lupausta hoitaa homma. Lupasin, mutta en koskaan lunastanut lupaustani, sillä vuosia myöhemmin sain yht'äkkiä kuulla, että Leena oli kuollut ja hautajaiset jo pidetty. Löysin aikanaan Leenan haudan kauniisti männyn katveesta Alavuden hautausmaalla. Olin jo iso poika ja aloin ymmärtää, elämän jatkossa olevan paljolti luopumista...”

Om denne bog

Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.

  • Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Mere end 52.000 mennesker har givet Nextory fem stjerner i App Store og Google Play.