Timo Parvelan esikoisteos vuodelta 1989 luotaa herkästi ja tunteikkaasti aikuisiän kynnyksellä kamppailevan pojan tuntoja.
Nuortenromaanille myönnettiin ilmestymisvuonnaan H.C.Andersen-kunniakirja, ja se oli myös Topelius-palkintoehdokkaana. Palkintolautakunta piti kirjaa >>herkkänä ja totena>>.
>>- - - ulkoisista tapahtumista ei haeta tehoa, vaan monologin hiljainen huumori ja pohtivuus riittävät. - - - Poika on keinoiltaan malttavainen ja hallittu esikoisteos.>> (Ismo Loivamaa, US)
"Mä yritän kertoa tämän lyhyesti. Se kaikki alkoi ongenkoukuista, joita mä väänsin päässäni. Siis kysymyksistä. Niitä vaan rupes kerääntymään nurkkiin ja kirjoituspöydän laatikoihin enkä mä voinut asialle mitään. Sitten tuli isoisä, joka vähän helpotti tilannetta, kun se oli niin hyvä tyyppi. Ja sitten tuli tyttö, joka puolestaan vaikeutti tilannetta, sillä se se vasta olikin hyvä tyyppi. Ja tytöllä oli vielä koirakin, josta mä en oikeen osaa sanoa millainen tyyppi se oli, mutta se kuitenkin helpotti kaikkea, vaikka sen kanssa oli kyllä aika vaikeata.
Niin, ja sitten oli ne vuokralaiset, joita isoisä epäili anarkisteiksi. Mä en kylläkään uskonut sitä, ainakaan paljon. Kaiken päälle nousi kevät uhkaavana ja pelottavana, ja mun pää oli täynnä tyttöä, koiraa, kevättä, isoisää, anarkisteja ja kysymyksiä; tässä järjestyksessä – ja etenkin tyttöä.
Musta alkaa pikkuhiljaa tuntua, että vois olla parempi, jos lukisitte itse koko jutun. Se alkaa koko lailla toiselta puolelta tätä kirjaa.”
