Vesa Rantaman esikoiskirja on runon lukemisen ylistyslaulu.

Runoutta pidetään kirjallisen kulttuurin hierarkiassa usein pakollisena pahana. Kustantamoille sen julkaiseminen on kulttuuriteko, aniharvoin bisnestä. Suuri yleisö hakeutuu perinnerunon pariin läheisen menehtyessä, uusi lyriikka taas tuomitaan vaikeaksi riippumatta siitä, mitä kirjoihin on painettu.

Runojen kirjoittaminen on suosittua, mutta lukeminen aliarvostettua. Rantaman asiantuntevat ja omakohtaiset esseet ottavat runouden mahdollisuudet vakavasti ja näyttävät, että runon lukija voi elää yhden vuoden aikana useampia. Kirjoitukset osoittavat, että runous on silkkaa potentiaalia. Sillä voi muuttaa maailman. Ainakin omansa.