4.2(38)

Sinussa näen minut : Kun lapsen syntymä aloitti matkan sisimpääni

”Näen sinussa itseni”, Inka Ikonen oivalsi katsellessaan pientä tytärtään. Vanhemmaksi tuleminen oli mullistava kokemus, joka sai hänet kohtaamaan oman lapsuutensa ja menneisyyden kipeät tapahtumat.

Äitiyden alku oli raju. Inka sai synnytyksessä vakavan komplikaation ja oli vähällä menehtyä. Synnytystrauma nosti pintaan vuosia sisällä kannetun turvattomuuden tunteen. Tuore äiti oli samaan aikaan maailman ahdistunein ja onnellisin.

Moni vanhempi tunnistaa tämän tunteiden ristiriitaisuuden. Yhden päivän aikana voi kokea kuplivaa iloa, puristavaa yksinäisyyttä, kiehuvaa kiukkua ja pakahduttavaa rakkautta.

Oman tarinansa kautta Inka tekee näkyviksi myös vanhemmuuden vaietut puolet. Kun vaikeatkin tunteet sallii itselleen, avautuu tie syvempään itsetuntemukseen ja aitoon yhteyteen lapsen kanssa.

Inka Ikonen on viestintäalan yrittäjä, joka työskentelee toimittajana, kouluttajana ja konsulttina. Hän käsittelee somekanavissaan mielenterveyden aiheita ja on valmistumassa kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi ja mindfulness-ohjaajaksi. Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Inka asuu perheensä kanssa Helsingissä.

Om denne bog

Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.

  • Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Mere end 52.000 mennesker har givet Nextory fem stjerner i App Store og Google Play.