Stadin friidu Laila Kataja oli päässyt kouluaikoinaan hiihtämään Pyhätunturille ja joutunut Lapin lumoihin. Niinpä hän talvisodan päätyttyä hakeutui töihin Karesuvantoon. Laila koki erämaan kodikseen ja nautti tunturien yöttömästä yöstä. Myös työtoverit Kilpisjärven maantierakennuksen konttorissa olivat ihanaa porukkaa. "Onneni olisi täydellinen, ellei sota olisi tullut taas", Laila kirjoitti päiväkirjaansa 22. 6. 1941.
Stadin friidu tunsi, että hänenkin oli otettava osaa sotaan. Haettuaan Sotilaskotiliitosta puvun ja matkalitteran hän lähti 13.9. Vienan Karjalaan, jossa kohta alkoivat ankarat pakkaset, tykinjyske ja elämän epävarmuus. Siellä Helsingin tyttö tapasi pohjolan miehen, taivalkoskelaisen metsätyönjohtajan, luutnantti Seppo Nuortion.
Laila Kanonin teos on merkittävä dokumentti jatkosodasta. Teosta eivät ole kirjoittaneet historioitsijat, vaan kaksi nuorta rakastavaista, jotka kirjeissään jakavat tuhansien suomalaisten tunnelmat.