Terve mies: Romaani

Maalaispitäjän seppä on ylpeä kahdesta pojastaan, joita hän on opettanut omaan ammattiinsa. Erityisen kiintynyt hän on hyväluontoiseen 23-vuotiaaseen Kalleen. Kalle ei kuitenkaan haaveile pieneen kylään jäämisestä. Hän on päättänyt muuttaa Helsinkiin.

Helsingissä Kallelle aukeaa aivan uusi maailma – yhteiskunnallinen ja elämää sykkivä. Mutta selviääkö suuressa kaupungissa samoilla avuilla kuin maalaispitäjässä?

"Terve mies" on Jalmari Finnen romaani vuodelta 1915.

Jalmari Finne (1874–1938) oli suomalainen kirjailija ja teatterinjohtaja. Nykyisin hänet tunnetaan erityisesti "Kiljusen herrasväki" -lastenkirjasarjan luojana. Finne kirjoitti kuitenkin myös monipuolisesti tuotantoa aikuisille: hän kirjoitti esimerkiksi rikosromaaneja, näytelmiä ja historiallisia romaaneja.

Om denne bog

Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.

  • Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Mere end 52.000 mennesker har givet Nextory fem stjerner i App Store og Google Play.