3.7(108)
Frieda Klein

Tiistai taakse jäänyt

Murhaan voi olla muitakin syitä kuin halu tappaa.

Tiistai voi sekoittaa pään. Silloin elävät ja kuolleet saattavat mennä sekaisin.

Lontoolaiset sosiaalityöntekijät löytävät rutiinikäynnillään asiakkaansa tarjoilemassa teetä pahoin mädäntyneelle ruumiille. Uhri, tunnistamaton mies, on mitä ilmeisimmin murhattu. Nainen on sekavassa tilassa, eivätkä poliisi tai terveydenhuolto saa häneen kontaktia.

Poliisin ylitarkastaja Karlsson kääntyy jälleen psykoterapeutti Frieda Kleinin puoleen, jotta tämä voisi auttaa tunnistamaan uhrin ottamalla naisen potilaakseen. Pian johtolangat osoittavat, että murhattu mies on tunnettu huijari Robert Poole. Mutta miksi Friedasta alkaa vaikuttaa, että Poole oli tapettu, jotta hänet saataisiin vedettyä murhan tutkintaan?

Nicci Frenchin Frieda Klein -sarjassa unettomuudesta kärsivä psykoterapeutti pureutuu potilaidensa mielten synkimpiin sopukoihin ratkaistakseen rikoksia yhdessä Lontoon poliisin kanssa. Hän joutuu kohtaamaan kerta toisensa jälkeen pahimmat pelkonsa jahdatessaan murhaajia ja muita rikollisia.

Om denne bog

Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.

  • Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Mere end 52.000 mennesker har givet Nextory fem stjerner i App Store og Google Play.