(1)

Viiankiaapa ikuisesti

e-bog


Suomessa ei ole aikaisemmin nähty nykyisen kaltaista kaivosryntäystä, jonka jalkoihin uhkaa jäädä myÜs luonnonsuojelualueita. Sodankylässä sijaitsevan Viiankiaavan soidensuojelu- ja Natura 2000 -alueen alle suunnitellaan Sakatin monimetallikaivosta. Kumpi painaa päätÜksenteossa enemmän, luonnon monimuotoisuus vai akkuteollisuuden tarpeet?

Viiankiaapa ikuisesti kertoo kaivoksen uhkaavasta varjosta, mutta myÜs aavan kauneudesta, lajistollisesta rikkaudesta ja merkityksestä aavan kulkijoille. Kirjassa kuvataan aavan syntyvaiheita, ihmisen ilmestymistä aavan laitamille sekä alueen poronhoitokulttuuria. MyÜs paikalliset kertovat henkilÜkohtaisesta suhteestaan Viiankiaapaan ja ajatuksistaan sen tulevaisuudesta. Niissä Viiankiaapa säilyy ikuisesti.

Kaija Kiuru on kuvataiteilija ja filosofian maisteri, jonka installaatioiden, veistosten, valokuvien ja ympäristÜtaiteen materiaalit ja aiheet tulevat usein luonnosta. Timo Helle on eläinekologian dosentti, ympäristÜneuvos ja eläkkeellä oleva erikoistutkija. Hän on julkaissut useita pohjoisen luontoon liittyviä tietokirjoja.