Tunnemme monta kuvausta keskitysleirien helvetistä. Ne kaikki on kirjoitettu sodan jälkeen. Usein ajallinen etäisyys on huomattavan suuri. Tämä kertomus syntyi natsivallan vielä jatkuessa, pakomatkalla Treblinkan tuhoamisleiriltä. 28-vuotias Chil Rajchman passitetaan Treblinkaan 1942. Järkyttyneenä hän tajuaa murhaamisen mittasuhteet ja on vakuuttunut: Tästä ei yksikään meistä selviä hengissä. Hänellä on enää yksi ainoa toive: jälkimaailman on saatava tietää mitä tuhoamisleirissä tapahtui. Ilman paatosta, täsmällisesti ja selkeästi hän kirjoittaa muistiin kaiken mitä on nähnyt. Rajchman osallistuu vankien legendaariseen kapinaan 2.8.1943 ja onnistuu pakenemaan. Treblinka oli tuhoamistehdas, josta kenenkään ei pitänyt selvitä. Uhreista ei pidetty kirjaa, sillä tie vei junasta suoraan kaasukammioon. Vankivaatteita ei tarvittu, koska uhrit riisuttiin ennen kaasutusta. Työkomennukseen eli tuhoamisen avustajiksi valitut elivät hekin vain muutaman päivän. Rajchmanin kuvaus erottuu muista aikalaiskertomuksista tarkan kerrontatapansa ansiosta ja ansaitsee tulla liitetyksi "katastrofikirjallisuuden" suurten tekstien ketjuun.
