Aino Sibeliuksesta (1871-1969) puhutaan ja kirjoitetaan yleensä aina jonkun miehen kautta - useimmiten aviomiehensä Jean Sibeliuksen, mutta myös suomalaisen kulttuurin keskeisiin vaikuttajiin kuuluneiden veljiensä, kirjailija Arvid Järnefeltin, taidemaalari Eero Järnefeltin ja säveltäjä-kapellimestari Armas Järnefeltin. Hän esiintyy vaimona ja sisarena, mutta myös tunnettujen vanhempiensa Alexander ja Elisabeth Järnefeltin tyttärenä.

Aviomies Jean Sibelius kutsui Ainoa ”tunteiden taiteilijaksi”, mutta hänessä oli paljon muutakin lahjakkuutta. Hän tuli perheestä, jossa musiikki, kuvataiteet ja kirjallisuus olivat jokapäiväistä elämää. Ne vaikuttivat myös Ainoon, hän oli monipuolisesti lahjakas, mutta pätevä myös käytännön asioissa. Hänen puutarhansa Ainolassa tuotti perheelle kipeästi tarvittavaa ruokaa. Hän oli hyvä pianonsoittaja, hän teki käännöstöitä ja kirjoitti tarinoita. Paitsi miehensä musiikin ymmärtäjänä ja tämän sävellystyön tukijana, Aino Sibelius toimi viiden tyttärensä kotiopettajana.

Aino Sibeliuksesta on kirjoitettu lukuisia artikkeleita, jotka ovat muokanneet käsitystä säveltäjämestarin puolisosta eräänlaisena kansakunnan ihannevaimona. Sitäkin hän oli, mutta oli myös toisenlainen Aino. Hänen elämänsä näyttää olleen täynnä työtä, ja siihen sisältyi jatkuvaa huolta: lasten sairastelua, yhden tyttären varhainen kuolema, aviomiehen toistuvia, pitkiäkin, ulkomaanmatkoja ja mieltymystä ”viftailuihin”, pitkään myös pulaa rahasta. Ainon terveyskään ei ollut kovin vahva, hän kärsi paitsi hermoista myös reumasta. Silti hänen elämänkaarensa oli pitkä, ja siihen sisältyi vahvoja tunteita ja syvää rakkautta.