4.4(22)

Eletään ihmisiksi : Yhteisöllistä viisautta etsimässä

Ihmisenä oleminen on joukkuelaji

Olli-Pekka Heinosen ajankohtainen yhteiskunnallinen puheenvuoro painottaa yhteisöllisen viisauden ja henkisen kasvun tarvetta nykyajan kompleksisessa, globaalissa todellisuudessa, jossa yksilön, yhteisön, kansakunnan ja ihmiskunnan haasteet ovat tiukasti toisiinsa sidoksissa.

Hyvinvoinnin ja taloudellisen vaurauden kasvu luonnonvaroja hyödyntämällä on tullut tiensä päähän. Jos jatkamme nykyiseen tapaan, tulevien sukupolvien mahdollisuus elää hyvää elämää kaventuu. Ratkaisut nykyisiin maailmanlaajuisiin kriiseihin eivät löydy pelkästään ulkoisesta todellisuudesta, teknologisista innovaatioista, paremmista johtajista tai markkinamekanismeista. Myös ajattelutapojemme on muututtava perin pohjin.

Ihmiskuvamme ja tietokäsityksemme on kapeutunut yksipuoliseksi, ja sen seurauksena elämän merkityksellisyyden kokemus kapenee ja kykymme toimia eettisesti kestävällä tavalla heikkenee. Nyt jos koskaan tarvitsemme yhteisöllistä viisautta, ihmisten sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvaa elämän merkityksellisyyden määrittelyä ja henkistä kasvua. Meillä ihmisillä on potentiaalia parempaan.

Olli-Pekka Heinonen on tehnyt monipuolisen uran erilaisissa yhteiskunnallisissa johtotehtävissä. Hän on toiminut ministerinä kolmessa eri hallituksessa, kansanedustajana, valtiosihteerinä viidessä eri ministeriössä, Yleisradion televisiojohtajana ja julkaisujohtajana sekä Opetushallituksen pääjohtajana. Parhaillaan hän on koulutusjärjestö International Baccalaureaten pääjohtaja. Omien harrastustensa pohjalta hän on toiminut lukuisissa kulttuurin, liikunnan ja kansainvälisyyden luottamustehtävissä ja yritysten hallituksissa.

Sobre este libro

Empieza este libro hoy por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.