2.6(7)
LUST

Karanteenissa opettajan kanssa - Eroottinen novelli

"Nojasin hitaasti vielä edemmäs ja laitoin toisen käteni Klausin karvaiselle, kiinteän lihaksikkaalle reidelle. Hän voihkaisi. Liu’uin ylöspäin, kunnes saavutin kivikovan kullin."

Koronavirus-pandemian alussa yhdeksäntoistavuotias Mireille on koulumatkalla Lontoossa. Toistaiseksi tapauksia on ollut vain muutamia, ja harva osaa arvata, millainen kriisi on puhkeamassa. Mireillen ajatukset ovat kuitenkin jossain aivan muualla kuin viruksessa. Hän on aivan liian kiireinen haikaillessaan matikanopettajansa, Klausin, perään.

Eräänä iltana hän menee käymään Klausin hotellihuoneessa verukkeenaan keskustella loppuarvosanasta. Hän tuskin osasi aavistaa, että kohta hotellissa olisi täysi karanteeni – kaikkien olisi pysyttävä siinä huoneessa, jossa olivat juuri sillä hetkellä. Sen seurauksena Mireille ja Klaus päätyvät viettämään yön yhdessä, kaksin, Klausin hotellihuoneessa.

Vanessa Salt on nimimerkki, jonka takana on jossain Keski-Ruotsissa asuva kirjailijapariskunta. Vanessa hakee innoitusta tarinoihinsa monilla matkoillaan maailmalla, missä kuumat, eksoottiset paikat ruokkivat hänen eroottisia fantasioitaan. Hän kirjoittaa kevyesti ja huumorilla intohimosta, joka voi iskeä, kun sitä vähiten odottaa.

Sobre este libro

Empieza este libro hoy por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Algunas portadas solo pueden verse cuando inicies sesión
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.