Jatkosodan jälkeen yli 400 000 karjalaista menetti kotinsa, pakeni Karjalasta ja aloitti elämänsä tyhjästä uusilla kotipaikkakunnillaan. Matkatavaroita ei juuri ollut, mutta omat tavat ja kulttuuriperintö seurasivat mukana. Karjalaiset kokoontuivat yhteen, lauloivat, tapasivat sukulaisiaan ja kutsuivat vieraita kylään. He näyttivät tunteensa ja heittäytyivät juttusille tuntemattomienkin kanssa. Karjalan kunnaat elävät muistoissa, ja tavat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Sirpa Pääkkösen kirjassa kymmenen eri ikäistä karjalaistaustaista kertoo, mitä karjalaisuus heille merkitsee. Evakoiden jälkipolvet näkevät merkityksellisenä sen, että he kuuluvat laajempaan kokonaisuuteen, sukupolvien ketjuun. Tarinoiden myötä avautuu ikkuna omiin juuriin. Omassa sukutarinassa ja identiteetissä säilynyt karjalaisuus on elämänasenne ja ehtymätön inspiraation lähde.