Kunpa joku odottaisi minua jossakin on novellikokoelma rakkauden kaipuusta, kännyköistä, avioliitosta, ultraäänikokeista ja liian hienoista autoista. Elävästä elämästä. Tänään. Kokoelman tarinat tempaavat mukaansa. Ne ovat helposti luettavaa ja kepeää kerrontaa, mutta Gavaldan terävä kynä on onnistunut laittamaan rivien väliin myös ajattelemisen aihetta. "Kohtaan ihmisiä. Katson heitä. Kysyn heiltä mihin aikaan he heräävät aamuisin, miten he tulevat toimeen ja mikä on esimerkiksi heidän lempijälkiruokansa. Sitten ajattelen heitä. Ajattelen heitä lakkaamatta. Näen yhä uudestaan heidän kasvonsa, heidän kätensä ja jopa heidän sukkiensa värin. Ajattelen heitä tunteja, jopa vuosia, ja sitten jonakin päivänä yritän kirjoittaa heistä." "Kirjoitan jotta ihmiset eivät kyllästyisi julkisessa joukkoliikenteessä. Jotta tavallisesta tulisi erityistä. Yritän kirjoittaa lyhyesti, jotta matkustajat eivät myöhästyisi jatkoyhteyksistään." Kunpa joku odottaisi minua jossakin sai Ranskan merkittävimmän lukijapalkinnon RTL-Liren. Sitä on myyty pelkästään Ranskassa 200.000 kappaletta ja sen oikeudet on myyty jo 12 maahan.
A corazón abierto
Anna Gavalda
bookUna vida mejor
Anna Gavalda
bookBillie
Anna Gavalda
bookLa sal de la vida
Anna Gavalda
bookJuntos, nada más
Anna Gavalda
bookLa amaba
Anna Gavalda
bookBreaking Away
Anna Gavalda
bookSomeone I Loved
Anna Gavalda
bookLohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
Anna Gavalda
audiobookParempaa elämää
Anna Gavalda
audiobookLempi ei ole leikin asia
Anna Gavalda
audiobookKarkumatka
Anna Gavalda
audiobook