Lahkon kasvattama

Kun lapsuus muuttuu paratiisista painajaiseksi. Linnéa Kuling kertoo omin sanoin elämästään Knutbyn lahkon sisäpiirissä.

Kun Linnéan perhe muutti Knutbyhyn hänen ollessaan pieni, tuntui siltä kuin he olisivat saapuneet kotiin. He pääsivät osaksi rakastavaa ja lämminhenkistä yhteisöä, joka näytti rakentaneen ympärilleen maanpäällisen paratiisin. Elämä muuttui kuitenkin helvetiksi. Perhe hajotettiin, eikä Linnéan äiti saanut enää olla äiti tyttärelleen. Linnéasta tuli Kristuksen morsiamen lapsi.

Suurmenestykseksi noussut elämäkerta tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman yhteen Ruotsin puhutuimmista lahkoista. Lahkon kasvattama on kertomus sopeutumisesta, miellyttämisen halusta ja hyväksynnän hakemisesta arvaamattomassa yhteisössä, jossa rakkaus on ehdollista eivätkä aikuiset suojele lapsia. Se on myös vavahduttava kuvaus siitä, millaista on torjua oma tahtonsa ja omistaa elämänsä jollekin itseään suuremmalle.

Linnéa Kuling on syntynyt vuonna 1995 ja asuu avopuolisonsa kanssa Uppsalan lähistöllä. Lahkon kasvattama on hänen esikoisteoksensa.

Sobre este libro

Empieza este libro hoy por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.