Vuonna 1941 Hitler sulki viimeisen Leningradiin johtavan tien. Alkoi yksi historian karmeimmista piirityksistä, jonka aikana saksalaiset pyrkivät laskelmoidusti näännyttämään Leningradin siviiliväestön nälkään. Talven lähestyessä
ja ruokavarastojen huvetessa kaupungin asukkaat tunsivatkin tämän todellisuuden nahoissaan.
Jonesin liikuttava teos on ihmisyyttä korostava kertomus Leningradin piirityksestä. Ääneen pääsevät kaupungin asukkaat, jotka kertovat suuresta kärsimyksestä mutta myös humaaniuden ja keskinäisen avunannon voimasta.
Fyysisesti heikentyneinäkin ihmiset löysivät itsestään kipinän auttaa muita ja luoda toivoa. Tämän symboliksi on noussut Sostakovitsin 7. sinfonia ja konsertti, joka valoi leningradilaisiin uskomatonta taistelutahtoa.
Lähteinään Jones käyttää piirityksen kokeneiden päiväkirjoja ja silminnäkijöiden lausuntoja. Hän ei kaihda puhumasta pitkään vaietuista tosiasioista, kuten ryöstelystä ja kannibalismista.
Hätkähdyttävintä on silti kaupungin
hallintoviranomaisten välinpitämättömyys, joka kylvi sisäistä tuhoa ja josta leningradilaiset maksoivat kovan hinnan. Myös Stalin piti tarkkaan huolta siitä, ettei tieto kaupungin kauhuista levinnyt sen rajojen ulkopuolelle. Piirityksen päättyessä vuonna 1944 lähes miljoona ihmistä oli menettänyt henkensä.
