3.9(115)

Mafia Africa

Mafia Africa on kahden ranskalaisen tutkivan journalistin vuosien työn tulos. Kirja kuvaa nigerialaisten kulttien kehittymistä afrikkalaiseksi mafiaksi, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle maailmaan.

Nigerian kultit syntyivät 1950-1970-luvuilla Benin Cityn yliopistojen veljeskuntina. Ne ammensivat Beninin kuningaskunnan kukoistavasta menneisyydestä, kulttuurista ja uskonnollisista riiteistä. Ne ottivat vaikutteita myös antikolonialismista ja panafrikkalaisuudesta.

Vähitellen kultit kehittyivät sotilaallisemmiksi ja väkivaltaisemmiksi organisaatioiksi. Jengit sotivat keskenään, mutta tekivät tarvittaessa yhteistyötäkin. Lopulta ne sotkeutuivat myös Nigerian politiikkaan.

Nykyisin kultit toimivat viidessä maanosassa verkostona, jonka johdossa ovat mahdikkaat ja vallantäyteiset afrikkalaispoliitikot sekä paikallisruhtinaat. Nettirikoksia ja nigerialaiskirjeitä tehtailevat ”Yahoo boysit” rakentavat Benin Cityyn miljoonahuviloita. Ihmiskauppa on Nigerian mafian ydinliiketoimintaa. Nuoria naisia kuljetetaan Eurooppaan ja pakotetaan prostituutioon ”jujulla” eli pahoilla hengillä uhkailemalla, pieksemällä, raiskaamalla ja tappouhkauksilla.

Italiassa kultit tekevät yhteistyötä Cosa Nostran, Camorran ja 'Ndraghetan kanssa. Ranskassa ne ulottuvat Marseillen gettoihin, joiden purettavissa kerrostalokolosseissa asuvat laittomat siirtolaiset ja joissa harjoitetaan prostituutiota ja kulttien väkivaltaisia initiaatioriittejä. Kulteilla on yhteydet Japanin yakuzoihin ja Meksikon huumekartelleihin. Metamfetamiinia kokataan Nigerian viidakkolaboratorioissa teollisessa mittakaavassa.

Mafia Africassa kuljetaan Benin Citystä Marseilleen, Tripoliin ja Palermoon. Kirja johdattaa lukijan väkivaltaisen ja vähän tunnetun järjestäytyneen rikollisuuden jäljille.


Otros también han leído

Omitir la lista
  1. Media training. Manual práctico para voceros : Cómo hablar con los medios y comunicar eficazmente tus mensajes

    Daniel Colombo

    book
  2. PNL PARA PRINCIPIANTES - El poder de la mente subconsciente: Cómo aprovechar el poder de la psicología, la comunicación y las técnicas de manipulación para conseguir por fin todo lo que deseas

    Justus Kronfeld

    book
  3. Los Siete Secretos de la Suerte

    Henry Osal

    audiobook
  4. Resumen del libro "Conversaciones cruciales" de Ignacio González-Posada : Cómo hablar sobre temas conflictivos sin dejarse llevar por las emociones negativas

    Leader Summaries

    book
  5. Oráculo Manual y Arte de Prudencia

    Baltasar Gracián

    audiobookbook
  6. Lenguaje Corporal: La guía definitiva para dominar el arte del comportamiento humano con estrategias altamente efectivas para la manipulación encubierta, cómo analizar a las personas, técnicas secretas de control mental y más.

    Gabriel Moreno

    audiobook
  7. Tus palabras crean tu realidad

    José Santos Nalda, Pablo Nalda Gimeno, Natalia Nalda Gimeno

    book
  8. Miedo. Trump en la Casa Blanca

    Bob Woodward

    audiobook
  9. El péndulo universal : Guía práctica de uso y aplicación

    Elena Andreñua

    book
  10. Secretos de Expertos – Psicología Oscura : La Guía Definitiva de Métodos Probados para el Lenguaje Corporal, Influencia Emocional, Manipulación, Control Mental, PNL, Persuasión, Lectura Rápida y Defensa del Abuso Narcisista

    Maxwell Jensen

    audiobook
  11. El Poder Mental (abreviado)

    William Walker

    audiobook
  12. La sabiduría de la inseguridad : Mensaje para una era de ansiedad

    Alan Watts

    book