Viimeisimmän valtakunnallisen lapsiuhritutkimuksen mukaan peräti
64 % eli 570 000 (viisisataaseitsemänkymmentätuhatta) alle 14-vuotiasta lapsista on joutunut joko vanhempiensa pahoinpitelemäksi eli ruumiillisen väkivallan uhriksi (mm. töniminen, ravistelu, riepottelu, tukistaminen, läpsiminen, lyöminen, potkiminen, selkäsauna) tai isänsä ja/tai äitinsä henkisen väkivallan kohteeksi, haavoitettu psyykkisesti (huutaminen, haukkuminen, rähjääminen, uhkailu, syyttely, pelottelu, loukkaaminen, nimittely, nälvintä, kyykytys, kyttäys, kiroilu, kiristys, jäähytys, eristys, mykkäkoulu). Eikä tutkimuksen mukaan huutaminen, kiristys ja lapsen eristäminen edes ole väkivaltaa.
Mielenterveyden asiantuntijoiden mukaan vanhempien käyttäytymisestä ei ole kuitenkaan suotavaa puhua, koska se syyllistäisi aikuisia, eikä se juurikaan aiheuta lasten mielenterveyshäiriöitä!
Useimpien asiantuntijoiden mukaan mielenhäiriöt johtuvat pikemminkin mm. peniskateudesta, oidipaalisista rukkasista, äidinmurhakuvitelmista, sosiaalisesta mediasta, vastakaiun, kontrollin, resurssien ja/tai kouluterveydenhuollon puutteista, väkivaltaviihteestä, videopeleistä, yhteiskunnan kovuudesta, koulumaailman vaativuudesta, äidin katseen vähäisyydestä, sairaalahoidoista, nukutuksesta, leikkauksesta, välinpitämättömyydestä, jopa selittämättömyydestä.
Näistä kootuista selityksistä useimmat ovat kuitenkin mielenhäiriöiden seurauksia, ei syitä mielenhäiriöön. Tai sitten hoitavan psykiatrin, psykologin tai psykoanalyytikon tekosyitä heidän omien traumojensa peittämiseen, traumojen joita he eivät itse, kuten ei Freudkaan, uskalla kohdata.
