Kalle ja Laina ovat matkalla ensimmäiselle vierailulle anoppilaan Taivalkoskelle. Nuorenparin matka vie läpi runnellun maan, ja kertojan tarkka katse näyttää lukijalle poltetut talot, sodasta jääneet miinat ja joka paikassa jatkuvan raivaustyön.
Kohtaaminen kotiväen kanssa on yhtä ristiriitainen kuin matkakin. Laina huomaa olevansa sellaisten ihmisten parissa, jota hän ei ymmärrä lainkaan. Puolison kotiseudun tavat vaikuttavat nuorikon silmissä kolkoilta ja tylyiltä. Kalle tuntee, että jokin on perustavalla tavalla muuttunut. Kotiseutu ja sen ihmiset eivät ole enää ennallaan, eikä vanhaa yhteyttä enää löydy. Tai ehkä sittenkin sota ja elämänkokemus ovat muuttaneet miestä niin, että palaaja itse ei ole enää sama kuin ennen.
Nuorikkoa näyttämässä on hieno, tarkkanäköinen kuvaus ihmisluonnosta, kasvamisesta ja sodanjälkeisen Suomen henkisestä murroksesta.
