4.2(55)

Perinnönjako : Keskusteluja Tarja Halosen politiikasta

Kun Venäjä helmikuussa 2022 hyökkäsi Ukrainaan, alkoi syyllisten etsiminen. Suomessa moni suuntasi syyttävän sormensa entiseen presidenttiin Tarja Haloseen, joka oli vuosia rakentanut lämpimiä suhteita Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin.

Vuosi sodan alkamisen jälkeen Meri Valkama ryhtyi käymään Tarja Halosen kanssa keskusteluja maailmanpolitiikasta. Valkama halusi selvittää, mitä Halonen itse ajattelee vanhoista päätöksistään.

Millaisessa maailmassa ja minkälaisen tiedon varassa ne tehtiin? Entä oliko mahdollista, että koko elämänsä rauhan puolustamiselle omistanut päättäjä olisi tullut tahattomasti edistäneeksi mahdollisuutta sotaan?

Valkama seurasi vuoden 2023 ajan Halosen työtä niin Suomessa kuin maailmalla. Sen aikana paljastui jotakin hätkähdyttävää: silloinkin, kun ajattelemme maailman matkaavan kohti parempaa, ympärillä on lähinnä kaaosta. Sen keskellä maailman päättäjien on tehtävä parhaansa.

Mitä tästä kaikesta ajattelee Halonen? Mikä saa kahdeksankymppisen presidentin edelleen kiertämään maailmaa ja sen kriisipesäkkeitä? Ja miksi YK:n pääsihteeri António Guterres soittaa juuri Haloselle, kun hän ei tiedä, mitä tehdä?

Prueba 25 horas gratis

  • Lee y escucha hoy
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora

Convierte cada momento en una aventura

  • Cientos de miles de historias en tu bolsillo
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Mujer sonriente mirando por la ventana de un tren, con auriculares y sosteniendo su teléfono

Empieza hoy con este libro por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.