Haaveiletko romaanin kirjoittamisesta? Kaipaako tarinasi jämäkkää rakennetta, jännitteitä tai säkenöivää päähenkilöä?
Tämän käytännöllisen kirjoitusoppaan avulla opit, millaisista asioista romaani rakentuu. Teoksessa käydään läpi koko kirjoitusprosessi ideoinnista editointiin. Harjoitustehtävät liittyvät oman käsikirjoituksen suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Sinä kirjoitat romaanin on suunnattu aloitteleville sekä jo pidempään tekstejä kirjoittaneille tekijöille, jotka kaipaavat tukea niin kirjoittajaidentiteettinsä muodostamiseen kuin käsikirjoituksen sisällöllisiin ratkaisuihin.
"Aina voi rohkaistua kokeilemaan uusia menetelmiä ja näkökulmia. Ennen kaikkea kirjoittaminen saa olla hauskaa."
Anne Leinonen on kirjailija ja kustannustoimittaja, jonka tuotantoon kuuluu novellikokoelmia, romaaneja ja kirjoitusoppaita. Leinosella on yli 20 vuoden kokemus niin aloittelevien kirjoittajien ohjaamisesta kuin jo julkaisseiden kirjailijoiden ateljeekriitikkona toimimisesta.