(0)

Skorpionin isku

audiolibro y e-book


”Voi, voi sinua, Leon Brown!” - The London Sun

Ihmepoika Leonin matka futiksen huipulle jatkuu

Leon Brownista on tullut yksi Hammersmith Unitedin runkopelaajista. Joukkue vältti viime kaudella niukasti Noble Leaguesta putoamisen ja lähtee uuteen kauteen altavastaajana. Valmentajakaksikko Ronald Eager ja Catello Zanetti kaivaa pelaajista kuitenkin täydet tehot irti. Leonin skorpionpotku ratkaisee tärkeän pelin, mutta huomion keskipisteenä oleminen ja suorituspaineet alkavat rasittaa ihmepoikaa. Kabineteissa juonitellaan, ja jollakulla on ikäviä suunnitelmia Takojien varalle. Leon lähentyy äitinsä kanssa ja kerää tiedonmurusia menneisyydestään. Aavistus oman isän henkilöllisyydestä on kuin myrkkypistos sydämeen. Se on silti pientä verrattuna siihen, millaisen iskun Leon saa kauden lopussa.

Jukka Behmin nuortenromaani on viimeinen osa Hammersmith United -jalkapalloseurasta kertovaa trilogiaa. Ensimmäinen osa Ihmepoika Leon (2023) oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana sekä voitti Topelius-palkinnon. Toinen osa Enkelin nyrkki ilmestyi vuonna 2024. Sarja on kiinnostava kurkistus futismaailman kulisseihin. Taidokkaasti kirjoitettu tarina, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja hauska pilke rivien välissä imaisevat lukijan mukaansa ensi riveiltä alkaen. Jalkapallokiemuroiden taustalta paljastuu nuoruuden tärkeitä teemoja, kuten itsenäistymistä, kilpailua, ystävyyttä, epäonnistumisen pelkoa ja näyttämisen halua.

Jukka Behm (s. 1973) on kirjailija ja toimittaja. Hänen esikoisromaaninsa Dr. Mumbai voitti Tammen ja Bonnierin pohjoismaisen romaanikilpailun vuonna 2007, ja nuortenromaanit Pehmolelutyttö (2017) sekä Ihmepoika Leon (2023) olivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita. Ihmepoika Leon voitti Topelius-palkinnon. Behmin romaani Eikä yksikään joka häneen uskoo (2018) oli Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana. Behmin romaanien käännösoikeuksia on myyty useisiin maihin.