Sobre este libro

Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa.

Arianna on muuttanut perheensä kanssa Intian valtamerelle. Seychellit ovat kuitenkin muutakin kuin turkoosina kimaltelevan meren ja palmujen kehystämä lomakohde: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.

Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun epäilyttävästä rokotekampanjasta liikkeelle lähtenyt ruttoepidemia Madagaskarilla on vaarassa muuttua koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi.

Kun keuhkorutto leviää, vaara kohdistuu Ariannan ohella myös hänen rakkaimpiinsa. Seychellien saarivaltio eristetään, ja on selvää, ettei lääkettä riitä kaikille. Samaan aikaan Ariannan hämärä menneisyys kirii nykyhetkeä kiinni. Kaikki Ariannan elämän miehet ovat tuntuneet kantavan mukanaan pimeää puolta. Mikä on totuus taustalla vaikuttavasta el Lobosta? Kun menneet tapahtumat alkavat paljastua, Arianna joutuu kohtaamaan totuuden paitsi elämästään myös omista ja rakastettujensa valinnoista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta?

Suden hetki on jännitystä tihkuvan Arianna de Bellis -sarjan kuudes osa. Seychellien paratiisisaarilla Arianna kohtaa pahimmat pelkonsa – ja menneisyytensä salaisuudet.

Teos on ilmestynyt alun perin 2018.

Vera Vala on kirjailija ja psykologi, joka muutti takaisin Suomeen lähes 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen. Vera tekee päivittäin mindfulness-meditaatiota ja rakastaa ruoanlaittoa, shakkia ja sukellusta.

Empieza este libro hoy por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.