Mitä Suomen metsille tapahtui?
Mestarillinen romaani suomalaisista metsistä - ja suomalaisista metsäntutkijoista.
Sisko Kettunen, eläkkeelle jäänyt metsäntutkija, alkaa selvittää suomalaisen metsänarvioimistieteen edelläkävijän, Esa Lessin, kuolemaan johtaneita seikkoja. Lessin kohtalo tuntuu kietoutuvan yhteen sen kanssa, mitä valtakunnan metsävaroille on tapahtunut - ja mitä niille tapahtuu nyt.
Kettusen tutkimukset johtavat hänet Metsäntutkimuslaitoksen vaiettuun historiaan ja kahdeksankymmentäluvun metsäsotiin, Niagaran putouksille ja Kessin erämaahan, kasvumallien, ennusteiden ja lineaarisen optimoinnin maailmaan. Mennyt, nykyinen ja tuleva sekoittuvat.
Suomi, suuri metsä,
sen maamerkit ovat puita, ei mitään pysyvää.
Jatkuva muutos, jossa humisevat sanat.
Kunnes ne kaadetaan.
Ei ole mitään hyvää, ei mitään pahaa.
Kaikki virtaa.
Miksi meidän pitäisi kantaa huolta siitä,
että maailma tuhoutuu.
Emmehän kanna huolta siitäkään,
että päivää seuraa yö.
Ei metsää ole olemassa.
Me itse olemme se metsä.
Teemu Kaskinen (s. 1976) on kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänen edellinen teoksensa on kulttisuosiota kerännyt sissipartiokauhuromaani Vieraat kunnaat (2023).