Havu

Saga • 1 libro

On tilanteita, joissa toimintakyvyn lamaantuminen voi tappaa.

Kiina kehittää salaista asetta, joka antaisi maalle järisyttävän etulyöntiaseman sodan syttyessä.

Antto Havu ei ole toipunut kadettikoulussa tapahtuneesta onnettomuudesta, jonka seurauksena hänen ystävänsä kuoli. Opinnot kesken jättänyt, pikavippikierteeseen ajautunut Antto saa työtarjouksen kansainvälisestä turvallisuusalan yrityksestä Pinewood Securitysta. Uudessa työssään hän näkee vahingossa toisen henkilön työkomennuksen, joka sisältää tietoja kiinalaisesta tekoälytutkijasta. Kun tutkija pari päivää myöhemmin löydetään kuolleena, Antto ymmärtää, että työpaikalla kaikki ei kestä päivänvaloa.

Antto ottaa yhteyttä ystäväänsä Sandraan, joka on aiemmin työskennellyt Iso-Britannian tiedustelupalvelun MI6:ssa. Yhtiön toimien tutkiminen johtaa kaksikon keskelle vaarallista kamppailua vallasta ja kansakuntien tulevaisuudesta.

Horrosaloittaa Operaatio Kettu -sarjalla suosioon nousseenHelenaImmosen uuden Havu-sarjan, jonka ensimmäinen osa pureutuu Kiinan ja Yhdysvaltojen väliseen kilpailuun ja sen aiheuttamiin globaaleihin uhkakuviin. Mikä on Suomen rooli suurvaltojen kamppailussa?

1 de 1 títulos

Estos son todos los libros de la saga Havu