Herkkua DIMILY-faneille - Tyler kertoo vihdoinkin oman tarinansa!
17-vuotiaalla Tyler Brucella on upea tyttöystävä, kova maine ja iso kaveriporukka. Itsevarman, kapinallisen kuorensa alla Tyler on kuitenkin palasina eikä tiedä, kuka edes oikeasti on - ja hän tekee kaikkensa pitääkseen sen salaisuutena.
Sitten eräänä kesänä Eden tulee jäädäkseen. Hän on avoin, fiksu ja paljon vetävämpi kuin ei-biologisen siskopuolen pitäisi olla. Eden näkee, että Tylerin pahan pojan roolin takana piileskelee haavoittuva poika, joka otti kaikki iskut vastaan. Eden on ensimmäinen, joka saa Tylerin puolustuksen murenemaan.
Älä kerro kenellekään päästää DIMILY-trilogiasta tutun Tylerin avaamaan kipeää menneisyyttään ja kertomaan oman tarinansa. Kuinka isänsä kaltoinkohtelemasta pojasta kasvoi vihainen, itsetuhoinen nuori mies? Ja mihin suuntaan hän nyt haluaa mennä?
<33
19/02/2025
tärkeä aihe ja uskomattoman hyvin kerrottu😭😭😭💕💕aivan ihana mutta surullinen, suosittelen lukemaan sarjan muutkin osat❤️❤️odotin alussa, että kirjan tarina yltäisi yhtä pitkälle kuin muidenkin sarjan kirjojen tarina, mutta ei se oikeastaan haitannut paljoa<33
Taina
16/02/2025
Loppui ennen aikojaan/odotin Työerin kertomuksen yltävän yhtä pitkälle kuin sarjan muidenkin kirjojen tarina. Muutoin kyllä tykkäsin...kuitenkin muistakin sarjan kirjoista!
salli
17/04/2020
IHAN JÄRKYTTÄVÄN HYVÄ. Oli pakko hankkia kirjasarjan muutkin osat koska jäin koukkuun.
To write a review you need to download the app