Lämpöinen huumori sävyttää tarmokkaita murhatutkimuksia
Annikki Nissinen on aivan tavallinen kalatiskillä työskentelevä keski-ikäinen rouva, kunnes hän eräänä päivänä reippaalla sauvakävelyllä näkee jotain kauhistuttavaa. Henkilöautossa on ruumis! Kuristettu mies, joku, joka on kohdannut kuolemansa liian aikaisin ja selvästikin rikollisissa käsissä. Annikki soittaa poliisit paikalle, mutta ei unohda rikosta, päinvastoin – rikoksen uutisoinnin seuraamisesta tulee Annikille päähänpinttymä. Ja kun poliisien saamattomuus ja väärät päätelmät saavat tämän television rikossarjoista oppia ottaneen rouvan ärsyyntymään, tarttuu hän itse toimeen.
Annikin onneksi paljastuu, että naapurin Helmi, inkeriläinen paluumuuttaja, työskentelee murhatun miehen työpaikalla siivoojana. Annikki ja Helmi yhdistävät voimansa, eikä aikaakaan, kun heidän vilkkaan mielikuvituksen värittämät tutkimuksensa alkavat tuottaa tulosta...
Hurmaava ja lämminhenkinen rikosromaani sisältää aimo annoksen omaperäisyyttä ja keski-ikäisten naisten elämänviisautta.
Tiina Forsman on helsinkiläinen valtiotieteiden maisteri, joka työskentelee asiantuntijatehtävissä tieteen, tutkimuksen ja rahoituksen alalla. Annikki Nissinen selvittää murhan on hänen esikoisteoksensa.
Marja
12/07/2024
Ihana lukija!
Ulla
16/01/2024
Leppoisa, lämminhenkinen ja humoristinenkin dekkari.
Eeva-Marja
18/12/2023
Hauska ja erilainen. Suosittelen
To write a review you need to download the app