IlmeikkÀitÀ runoja aikamme hullutuksista ja kaikesta tÀrkeÀstÀ
âEi elĂ€mĂ€ tul valmiks. Ihmine jÀÀ ain keske.
Mut Ă€lĂ€ murhetu. Ei ol koska valmist haukeaka onkittu, ei lopullises jĂ€rves uittu.â
Heli Laaksosen runoissa vuorottelevat ilo ja suru, kepeys ja paino. Lounaismurre soi hilpeissÀ ja melankolisissa sÀvyissÀ mutta sivaltaa terÀvÀsti, kun runoilija ottaa kantaa oman kielen puolesta. Vallattomat jutut pulppuavat sanamaijan arkusta, tuonpuoleinen hÀilyy taustalla ja rakkaus lÀmmittÀÀ kuin sisaren sininen pipo. Lopulta onnen edellytykset ovat yksinkertaiset. Erityisen lÀhellÀ runoilijan sydÀntÀ on elÀvÀ, ovela metsÀ, jonne viisas astuu nöyrin mielin.
Heli Laaksonen (s. 1972) tunnetaan valloittavana kirjailijana ja esiintyjÀnÀ, jonka ensimmÀisestÀ runokokoelmasta Pulu uis (2000) tuli jo merkkitapaus. Sittemmin hÀn on julkaissut sekÀ runoja ettÀ proosaa ja noussut suomalaisten suureksi suosikiksi. Teoksen Peippo vei (2011) jÀlkeen odotus palkitaan uudella runokokoelmalla.
Ritva
11/02/2024
YhtÀ ihana, hauska ja koskettava kuin edellisetkin
Jouko
04/10/2023
Kyl hyvĂ€ miĂ€li tulee aina Helin höpinöistĂ€ đ„°
Eija
18/09/2023
Uskomattoman loistavia mielleyhtymiÀ ja kielikuvia! Upea!