Mitä tapahtui Pikille, kaupungin kuumimmalle lesbolle?
Sofi Oksasen toinen romaani on viiltävän kaunis kertomus nuoruudesta, seksuaalisuudesta ja määrittelemättömän ahdistuksen keskeltä versovasta rakkaudesta. Intohimoinen ja tinkimätön tarina sukeltaa pelotta suomalaisten kansantautien - masennuksen ja paniikkihäiriöiden - maailmaan ja vie lukijansa 1990-luvun rosoisen Kallion kaduille, vaikean rakkauden ja pakkomielteisyyden äärelle.
Unna
21/03/2024
tykkäsin kovasti, välillä vaikee seurata, mutta ihana kirja
e
30/11/2022
Pidin tätä joskus nuorempana lempikirjana. Kuitenkin uudelleenluettuna tajusin, että jotkin juonenkäänteen on korostuksellisen vaikeasti luettavissa. Loppua kohden teksti muuttuu hälvenevämmäksi; jopa niin pitkälle, että tuntuu kuin lukisi aivan eri teosta. Kerronta oli niin polveilevaa, että voisi väittää ylipoteettisiksi. Lopusta pidin kovasti.
Juulia
05/08/2022
Taidokasta kerrontaa ja lukijan ääni oli miellyttävä
To write a review you need to download the app