Tuhat vuotta loistoa, mystiikkaa, valtataisteluja, taidetta ja sivistystä.
Antiikin Rooman ja Kreikan perinnön jatkajan koko dramaattinen historia ensimmäistä kertaa suomalaisen tutkijan kertomana.
Bysantti – Tuhat draaman vuotta on kertomus Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnasta, sitä repivistä sisäpoliittisista ja uskonnollisista kriiseistä sekä sen hallitsijoiden teoista ja kohtaloista yli tuhannen vuoden ajalta. Bysantin jokaisen 94 keisarin valtakausi on oma tarinansa. Jokaisen keisarin tuli ottaa valta haltuunsa, varmistaa se ja lunastaa teoillaan oikeutus siihen. Jokainen heistä joutui vallasta myös luopumaan. Keisarien kohtalot ja ratkaisut tekevät Bysantin historiasta elävän ja näyttävät omalta osaltaan, miksi Bysantista tuli yksi historian pitkäikäisimmistä valtioista.
Bysantin vaikutus säteilee myös meidän aikaamme. Roomalaisen hallinnon, kreikkalaisen kulttuurin ja kristinuskon kautta se on vaikuttanut Euroopan poliittiseen ja kulttuuriseen karttaan ja heijastunut jopa Suomeen - enemmän kuin olemme tulleet ajatelleeksi. On aika tutustua tähän mahtavaan keisarikuntaan.
Professori Paavo Hohti (s. 1944) on tutkinut ja suomentanut antiikin Kreikan ja Bysantin kirjallisuutta ja toiminut dosenttina sekä Helsingin että Tampereen yliopistossa. Päätyönsä hän on tehnyt Suomen Kulttuurirahaston johtajana ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtajana.
Tuomas
08/09/2024
Kattava perusteos
Juha
08/06/2024
Yhden tähden pudotin kamalasta kieliasusta ja vanhahtavasta asenteesta (tyyliin ”keisari ei ollut aikaansaapa” vs ”lähteet eivät pidä keisaria…”) Toinen tähti lähes putosi luettelokronikoinnista, mutta kirjoittaja halusi tämän tyylin valita, perusteli miksi ja selvisi huonosta valinnastaan kunnialla. Silti kokonaisuudessaan minulle, amatöörille, upea ensipulahdus bysanttilaiseen maailmaan. Innostavaakin luetteloinnin välissä paikoin.
Anonymous
15/03/2024
Antero Vipunen Andeas vipuristi TAV-logollaan lähetettiin skyyttien maille Skotlanti Maagog hepreaksi skyyttia
To write a review you need to download the app